Nuorkauppakamarit etsivät jälleen Nuoria Menestyjiä

Vuoden Nuori Menestyjä –kilpailuun voi nyt kuka tahansa jättää oman ilmiantonsa. Kilpailun tavoitteena on löytää henkilöitä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat saavuttaneet omalla sarallaan jotakin yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa hyödyttävää – tai jotka esimerkillään ja henkisellä kasvullaan innostavat muita. Viime vuonna kilpailussa palkittiin Tiede ja teknologia -sarjassa keuruulainen Maria Ritola.

Suomessa kilpailua on toteutettu vuodesta 1990 lähtien. Kilpailusarjoja on kymmenen, mutta kolme parasta kilpailijaa palkitaan. Kilpailusarjat ovat: Liike-elämä ja talous, Politiikka, lainsäädäntö ja hallinto, Akateeminen maailma, Kulttuuri, Eettinen ja ympäristöjohtaminen, Maailmanrauhan edistäminen, Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta, Tiede ja teknologia, Henkilökohtainen kasvu sekä Lääketiede.

Vuoden Nuori Menestyjä on myös maailmalla arvostettu kilpailu, jonka kansainvälinen nimi on JCI Ten Outstanding Young Persons of The World. Suomen voittajat osallistuvat automaattisesti kansainväliseen kilpailuun.

Tämän vuoden kilpailun ilmiannot päättyvät 31.5.2018. Ilmiantaminen on helppoa ja sen voi tehdä kuka tahansa osoitteessa www.nuorimenestyja.fi  lomakkeella, jonka täyttäminen vie vain muutaman minuutin.

Kilpailun voittajat valitsee päätuomaristo, joka koostuu suomalaisista yhteiskunnallisista vaikuttajista sekä Suomen Nuorkauppakamareiden edustajista. Voittajat palkitaan Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisessa vaalikokouksessa Helsingissä 13.10.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *